Ajankohtaiset tiedotteet
24.1.2022
0

Ylä-Savon kouluissa on kuluneen vuoden aikana kiinnitetty huomiota turvalliseen ja ympäristöystävälliseen koulumatkaliikkumiseen. Kouluille laadittiin suunnitelmat, joissa autokyyteihin ja koulukuljetuksiin liittyviä saattoliikennepaikkoja kehitetään turvallisemmiksi ja toimivammiksi pienin muutostöin tai koko-naan siirtämällä saattoliikenteen paikkaa. Lisäksi nuoret haastettiin itse pohtimaan miten turvallisuutta ja ympäristöystävällistä liikkumista voitaisiin parantaa.

18.1.2022
0

Koronaepidemiatilanne jatkuu sekä valtakunnallisesti että Pohjois-Savon alueella voimakkaana. Viimeisen viikon aikana valtaosa tartunnoista on todettu alle 55-vuotiailla. Vanhemmissa ikäryhmissä on todettu vain yksittäisiä tapauksia. Suurista tartuntamääristä huolimatta alueemme sairaanhoito ei ole ruuhkautunut.

Ilmainen koeasuminen FB_IG.jpg
18.1.2022
0

Alun perin kokeiluna lanseerattu Koe Iisalmi! -koeasumisen kampanja on kolmena edeltävänä vuotena todettu niin toimivaksi vetovoimakampanjaksi, että siitä on muodostumassa tunnusomainen Iisalmen kesärekrytointien lisähoukutin. Ihmekös tuo, sillä etenkin opiskelijoille täysin ilmainen ja oman maun mukaan sisustettu asunto sekä veloituksettomat harrastamisen mahdollisuudet kesätyökaudella on eittämättä erinomainen etu. Kesätyöpalkasta jää säästöön, kun asuminen ja harrastaminen eivät niele euroja. Seudun yritykset ovat myös kiitelleet kampanjaa, joka tuo lisähoukuttimen kesätyömarkkinointiin. Kampanja on myös osoitus Iisalmen seudun vahvasta yhteistyön kulttuurista: kaupungin markkinointi hoitaa koordinoinnin ja markkinoinnin, Petterinkulma Oy tarjoaa asunnon ja Ylä-Savon ammattiopiston opiskelijat remontoivat ja sisustavat sen. Myös muita yrityskumppaneita ja kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut on mukana luomassa erottuvaa kesätyökampanjaa.

17.1.2022
0

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 14.1.2022 tehnyt yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevan tartuntatautilain (58 §) mukaisen rajoituspäätöksen. Päätös koskee kaikkien Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen sairaanhoitopiirien (Etelä-Savo, Itä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo) kuntien alueita.

SKK_Kartta2022_FI.jpg
17.1.2022
0

Iisalmi on yksi 57:stä suomalaisesta seutukaupungista. Seutukaupunki on oman seutunsa tai alueensa keskus. Seutukaupungit toteuttavat nyt yhdessä asukkailleen suunnatun vetovoimatutkimuksen, jonka avulla tutkitaan vastaajien mielikuvia seutukaupungeista. Edellisen kerran yhteinen mielikuvatutkimus toteutettiin alkuvuodesta 2019, joskin tämänkertainen tutkimus painottuu pehmeisiin vetovoimatekijöihin. Iisalmen kaupunki toivoo oman seutukuntansa Ylä-Savon asukkailta aktiivista vastaamista.

17.1.2022
0

Tahko Ski Lift Pitch -kasvuyritystapahtuma järjestetään viidettä kertaa ke–to 6.–7.4.2022 Tahkovuorella. Samalla Kuopion alueen kauppakamarin omistaman tapahtuman taustaorganisaatio uudistuu. Aluetoimijoista muodostuva strateginen kumppaniverkosto muodostaa jatkossa Tahko Ski Lift Pitchin ympärillä toimivan; kasvun, kansainvälistymisen ja viennin alueellisia toimintoja kehittävän; Ski Lift Pitch -kasvuyhteisön. ​

7F77E8EC-FCB8-4137-B552-519A05747561.jpeg
17.1.2022
1

Vuoden 2021 kulttuurin tunnustuspalkinto, vuoden seuratoimijat ja urheilja-apurahojen saajat julkistettiin 16.1.

17.1.2022
0

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän uuden toimintamallin mukaan tartuntatautilääkäri soittaa henkilöille, joilla on todettu PCR-testillä koronapositiivinen tulos. Tartunnalle altistuneita henkilöitä ei enää kontaktoida eikä määrätä karanteeniin. Koronasairastuneiden eristysaika lyhenee viiteen vuorokauteen.

Kesto2021_Iisalmi_liikkuminenjakuntarakenne.png
14.1.2022
0

Liikkumisen sujuvuuden parantaminen Ylä-Savossa -selvitystyössä hahmotellaan alueellisesti tarkoituksenmukainen henkilökuljetuspalvelujen kokonaisuus sekä toimenpiteet sen kehittämiseksi.

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 ... 5 6 7Seuraava
Iisalmi live

 

Nähdäksesi Youtube-videon, on markkinointievästeet oltava hyväksyttynä..

Seuraa Iisalmen tapahtumia reaaliajassa lintuperspektiivistä! Musiikki: Kalle Löytynoja - Symphony of the Falls.

Uutisarkisto
fb-kuva bileet.jpg
21.1.2019
3

Iisalmen seutu tunnetaan valtakunnallisesti vientiveturina, jossa syntyy etenkin metalli- ja teknologiateollisuuden kärkituotteita maailman mittapuullakin mitattuna. Kukapa ei tuntisi seudun kärkiyrityksiä – esimerkiksi Ponssea, Normetia, Geneleciä, Olvia ja Lunawoodia. Huippuyritykset tarvitsevat huippuosaajia. Nyt etenkin kesätöihin hakevia houkutellaan koeasumisen kampanjalla: Tarjolla on yhdelle täysin ilmaista koeasumista ja lisäksi liuta edullisia Petterinkulma Oy:n kesäkoteja.

21.1.2019
0

Avustusten hakuaika on 21.1.-22.2.2019.

Hiihto_paloski.jpg
18.1.2019
4

Runsaasti latuja hiihtokunnossa! Myös "koiralatuja" käytettävissä. Klikkaa auki ja seuraa tilannetta.

16.1.2019
1

Ma 21.1.19 uimahallin syntymäpäiväjuhlissa kakkukahvit 450 ensimmäiselle, aamupäivällä kahviossa "mies ja kitara", edvin laineen alakoululaisten musiikkiesityksiä iltapäivällä ja alkuillasta, yllätyspalkintoja joka 45:lle. Tervetuloa!

10.1.2019
0

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä jakaa liukuesteitä ja kohderyhmänä ovat iäkkäät henkilöt, joilla ei ole liukuestekenkiä tai kenkiin erillisiä kiinnitettäviä liukuesteitä. Liukuesteitä aloitetaan jakamaan torstaipäivän 10.1.2019 aikana eri kunnissa.

10.1.2019
0

Kaupunki valmistautuu vaaleihin ja valitsee hallintojohtajan

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 ... 77 78 79 80 81 ... 84 85 86Seuraava
Perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaa koskeva tiedotus- ja keskustelutilaisuus 30.1.2018

Katso videotallenne tilaisuudesta (esitys alkaa n. 16min kohdalla):

Nähdäksesi Youtube-videon, on markkinointievästeet oltava hyväksyttynä.