Ajankohtaiset tiedotteet
Pihla Sallinen kuva.jpg
10.11.2021
0

By Iisalmi -juhlaseminaarissa 10.11.2021 jaettiin vuoden 2021 By Iisalmi -tunnustus, joka on osoitus tinkimättömästä Haluan tehdä parasta -asenteesta ja positiivisuudesta, jolla muutetaan maailmaa myönteisemmäksi lähellä tai kaukana – tehdään ihmeitä. Tunnustus ojennettiin tänä vuonna eniten yleisöääniä keränneelle Pihla Salliselle, joka tuli valtakunnallisestikin tunnetuksi osallistuttuaan Koko Suomi leipoo -kisaan.

Kasperin suunnittelupiirros leikkialuun välineistä..png
2.11.2021
0

Iisalmen kaupungin päiväkoti Lumilinnan esiopetuksen lapsilla eli ”eskareilla” ja henkilökunnalla on ollut tänä syksynä tärkeä kuntalaisvaikuttamisen tehtävä. Heidän tekemillään valinnoilla ja päätöksillä on varmasti vaikutusta paitsi heidän omiin pihaleikkeihinsä myös tulevien päiväkodin lapsiasiakkaiden ja muiden iisalmelaislasten ulkoiluun. Lumilinnassa on nimittäin toteutettu osallistuvan budjetoinnin projekti, jossa lapset ja henkilökunta ovat suunnitelleet päiväkodin lähellä sijaitsevan Metsonpolun leikkipuiston uudistusta välinehankintoineen.

27.10.2021
0

Iisalmen ja Kuopion välillä kulkee useita työ- ja opiskelumatkoihin sopivia bussivuoroja. Bussissa matkustaminen on turvallista ja hygieniasuosituksia noudatetaan edelleen.

Kaksi ihmistä katsoo taideteoksia
7.9.2021
0

Iisalmen kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluiden houkuttelevuutta lähdetään vahvistamaan syyskuussa lanseerattavalla Elämäni kunnossa -markkinointikonseptilla, jonka tavoitteena on herätellä iisalmelaisia ja Ylä-Savon seudun asukkaita huomaamaan Iisalmen monipuolinen harrastustarjonta ja oivaltamaan, miten aktiivisella kulttuurin ja liikunnan harrastamisella jokainen voi löytää juuri omaan elämäntilanteeseen sopivat tavat olla elämänsä kunnossa. Iisalmi tarjoaa kokoonsa nähden erinomaiset harrastamisen puitteet liikunta- ja kulttuuritiloineen ja lajikirjoineen. Elämäni kunnossa –markkinoinnilla halutaan lisätä rohkeutta kokeilla sekä kulttuurin että liikunnan tarjoamia palveluja, jos aiemmin on pitäytynyt vain toisessa.

DJI_0026-1.jpg
28.6.2021
1

Tulosten mukaan kokonaisuudessaan kaupunkistrategian toteutumiseen oltiin tyytyväisiä.

27.11.2018
0

Koulurakentaminen investointisuunnitelman pääosassa

18.9.2018
0

Vetrean tontti-järjestelyt kaupunginvaltuuston käsittelyssä

12.9.2018
0

Ylä-Savon ICT- palvelut Oy:n toiminta laajenee

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3 4 5 6Seuraava
 
Iisalmi live
Nähdäksesi Youtube-videon, on markkinointievästeet oltava hyväksyttynä..

Seuraa Iisalmen tapahtumia reaaliajassa lintuperspektiivistä! Musiikki: Kalle Löytynoja - Symphony of the Falls.