Uutiskirjeiden uutiset
27.9.2018

Elinvoimapalveluiden uutiskirjeen 8/2018 pääkirjoitus.

26.6.2018

Elinvoimapalveluiden uutiskirjeen 6/2018 pääkirjoitus.

24.1.2018

Iisalmen kaupungin ja kumppaniyritysten ja -oppilaitosten yhteiseen brändityöhön tuli vuoden 2018 alusta mukaan uusia kumppaneita. Yhteismarkkinoinnin yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on paitsi vahvistaa seudun vetovoimaa, myös lujittaa pitovoimaa. Esimerkiksi oppilaitoksissamme opiskelevien tulisi jo kouluvuosinaan saada mahdollisuuksia lujan siteen luomiseen sekä seutuun, kaupunkiin että yrityksiin ja tuntea, että oman elämän rakentaminen alueelle on houkutteleva vaihtoehto.

24.1.2018

Elinvoimapalveluiden uutiskirjeen 1/2018 pääkirjoitus.

KauppisHeikki.jpg
20.10.2017

Oppilaille syksy ja koulun alkaminen ovat aina jännittävää aikaa, mutta tänä vuonna se on ollut sitä Iisalmessa myös opettajille – ainakin Kangaslammilla ja Peltosalmella. Koulurakennukset hohtavat nyt uututtaan ja jopa tuoksuvat uudelle.

Kaikki uutiset
Edellinen 1 2 3Seuraava