Taiteilijaprofessori Kaarina Kaikkonen on voimahahmo koivukujabiennaalin takana. Iisalmelaissyntyinen Kaikkonen on halunnut tuoda syntymäkaupunkiinsa ammattitaidetta kaupungin keskelle. Koivukujabiennaali kokoaa kahden vuoden välein Iisalmeen valtakunnallisesti tunnettuja kuvanveistäjiä.
Tänä vuonna taiteilijoita kutsuttiin mukaan teemalla Ihmisen osa. Taiteilijat tulkitsevat näyttelyssä sitä, mitä kysymyksiä elämä ja ihmisenä oleminen muuttuvassa maailmassa tänä päivänä mahtaa herättää. Miten taiteilija elämää tulkitsee? Ahdistaako yhteiskunnallinen murros? Entä ihmisen osuus ilmastonmuutoksessa? Miten yksilön sisäiset tai sosiaaliset paineet heijastuvat taiteessa? Entä sukupuolten välinen tasa-arvo tai erilaisuus? Ahdistaako ajan ratas ja ihmisen elämänkaaren lyhyys? Mitä ajatuksia syntymä, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus herättää? Entä pelottaako kuolema?
"Kukin taiteilija tulkitsee teoksissaan omalla persoonallisella tavallaan sitä, mitä kaikkea elämä ja ihmisenä oleminen tarkoittaa", kertoo Kaikkonen. Hän toteaa myös, että ulkona puistossa oleva veistosnäyttely on mainio kotimaan käyntikohde näin korona-aikana.

Kaarina Kaikkosen prosenttitaideteos "Askel askeleelta" Iisalmessa Päiväkoti Simpukassa