Iisalmen uuden uimahallin rakennusvaiheet

Voit tutustua uuden uimahallin havainnekuviin ja rakennusvaiheisiin tällä sivulla. 

Havainnekuva allasosastolta

Havainnekuva allasosastolta

Havainnekuva prosenttitaiteesta

Uusi uimahalli avautuu tämän hetken tiedon mukaan maaliskuun 2023 lopulla

Tältä sivulta löydät tärkeimmät tiedot uuden uimahallin suunnittelusta, piirustuksista, rakentamisesta ja palveluista. Varsinkin tietoa rakentamisen etenemisestä päivitetään säännöllisin väliajoin kuvin ja tekstein.

Kuviin pääset tämän sivun kohdasta ”kuvia rakennusvaiheesta".

Peruskorjaushankkeesta uudisrakentamiseen

Iisalmen nykyinen uimahalli on rakennettu vuonna 1974 ja sitä laajennettiin vuonna 1996. Iisalmelaisten lisäksi hallia käyttävät lähikuntien asukkaat. Uimahalli vastaa muun muassa Iisalmen ja lähialueen alakoulujen uimaopetuksesta. Kellarikerrokseen sijoittuu hyvin varusteltu noin 360 neliön kuntosali. Alun perin uimahallin suunnittelua lähdettiin viemään eteenpäin peruskorjaushankkeena, josta valmistui vuonna 2009 hankesuunnitelma ja kuntokartoitus. Vuonna 2013 suunnitelmaa päivitettiin, jolloin myös kuntotutkimuksia laajennettiin. Myöhemmin tehdyt tarkemmat kuntotutkimukset ratkaisivat sen, että peruskorjauksen sijasta hankesuunnitelmassa päädyttiin uudisrakentamiseen kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti vuonna 2017. Nykyisen hallin korjausasteeksi arvioitiin 89 %.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman ja linjauksen uudisrakentamisesta syyskuussa 2017. (Kaupunginvaltuusto 6/2017.) Hankesuunnitelmaa päivitettiin keväällä 2019. Iisalmen uuden uimahallin rakentaminen alkoi 16.11.2020. Hankesuunnitelman löydät tämän sivun kohdasta Hankesuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hankkeelle 1milj. euron valtionavustuksen. 


Uuden uimahallin rakentamisessa ja palveluissa on huomioitu käyttäjien mielipiteet. Suunnittelun ohessa valmistui kulttuuri- ja vapaa-aika johtaja Pekka Partasen tekemänä kehittämistyö ”Iisalmen kaupungin uuden uimahallin palvelusuunnitelma”. Marraskuussa 2019 valmistunut palvelusuunnitelma pitää sisällään asiakastoiveet uimahallin rakentamisratkaisuista sekä uimahallin ylläpitämiseen liittyvä palvelut, kuten aukioloajat ja miten palveluja voitaisiin hallissa tuottaa. Uuden uimahallin palveluja suunniteltaessa on kuultu käyttäjiä. Vuonna 2019 vuonna valmistuivat sekä kysely hallin asiakastarpeista että hyvinvointiyrittäjyyskartoitus koskien koko Kankaanliikuntapuistoa. Asiakastyytyväisyyskysely teetettiin Savonia AMK:n opiskelijan toimesta 2018 marraskuussa ja siihen vastasi yhteensä 1 113 henkilöä. Vastausten määrä on merkittävä ja se kuvaa hyvin sitä, miten tärkeäksi tuleva uimahalli koetaan. Hyvinvointiyrittäjyyskartoitus toteutettiin Ylä-Savon Veturin rahoituksella ja siihen osallistuivat Kankaan alueen yrityselämän edustajat, Ylä-Savon Sote ja Vetrea Terveys Oy. Sekä kyselyn tuloksia että edellä mainitun kartoituksen tuloksia on hyödynnetty palveluja suunniteltaessa. Lisäksi hyvinvointiyrittäjyyskartoituksesta nostettiin kolme asiaa jatkoselvitykseen.

 

Altaat asiakastoiveiden mukaisia

 

Allasosasto

Kuntouintiallas, monitoimiallas, lasten opetusallas, hyppyallas, erillinen poreosasto ja pienten lasten kahluuallas. Altaat noudattelevat tehdyn kyselyn perusteella asiakastoiveita. Vesipinta-ala kasvaa nykyisestä n. 300 neliötä. Tilojen ahtaus onkin saanut eniten huonoa palautetta nykyisessä hallissa. Altaiden lisäys mahdollistaa allasosastolla paremman käytön ohjaamisen, kun eri käyttäjäryhmät siirtyvät käyttämään omia altaitaan. Esimerkiksi oma hyppyallas parantaa kuntouimareiden ja vesikävelijöiden mahdollisuuksia rauhallisempaan oman lajinsa harrastamiseen kuntouintialtaassa. Käyttäjille jää myös enemmän aikaa altaiden vapaaseen käyttöön kuin aikaisemmin.

Miltä tuntuisi kuunnella uimahallin saunassa rauhallista musiikkia? Saunojen rooli nousee sekä tutkimustiedon valossa että asiakastarvekyselyn perusteella uimahallin käyttäjien mielestä merkittäväksi. Asiakkaat toivovat uimahallilta myös kylpylämäisyyttä. Suunnitteluvaiheessa on pyritty huomioimaan hallin viihtyisyys. Iisalmen kaupunki on tehnyt päätökset prosenttitaiteesta uusien rakennusten yhteyteen. Tuula Lehtisen tekemä taide lisää uuden uimahallin viihtyisyyttä. Taide tuodaan lähelle hallin käyttäjiä. Se tuo mukanaan samalla häivähdyksen kylpylämäisyyttä.

 

Kuntosali

Kuntosali sijoittuu toiseen kerrokseen ja kokonaisneliöt ovat 323 neliötä. Kuntosalin välittömään läheisyyteen tulee liikuntasali, jonka koko on 67 neliötä. Oma sisäänkäynti mahdollistaa kuntosalin aukioloaikojen selkeän lisäyksen nykyiseen halliin verrattuna.

 

Lisätietoja: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Pekka Partanen pekka.partanen@iisalmi.fi