Tervetuloa lasten liikennepuistoon!

Lasten liikennepuisto sijaitsee Luuniemellä, osoitteessa Luuniemenkatu 11.

Toiminta on maksutonta ja se on suunnattu alakouluikäisille lapsille.

Liikennepuistossa lapset voivat harjoitella ohjaajan opastuksella liikennesääntöjä polkuautolla ajaen tai jalankulkijoina. Alueella toimii myös polkujuna tasoristeyksineen ja valo-opasteineen. Lisäksi alueella on myös hyvin varusteltu leikkikenttä.

Aukioloajat

Liikennepuiston ohjattu toiminta on päättynyt kesän 2023 osalta.

Liikennepuistossa voi liikkua esim. omalla polkupyörällä ja käyttää leikkikenttää. Noudatathan infotaululla annettuja turvallisuusohjeita.

Säännöt

Liikennepuiston kalusto on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille.

Liikennepuiston aukioloaikana ajetaan vain liikennepuiston kalustolla.

Toiminta-aikana puistossa on ohjaajia, jotka jakavat ajovuoroja ja huolehtivat yhdessä vanhempien kanssa puiston turvallisuudesta.

Lapset ovat alueella vanhempiensa ja huoltajiensa vastuulla. Liikennepuistossa on turvallisuuden vuoksi noudatettava valvojien antamia ohjeita ja määräyksiä. Ohjaaja voi keskeyttää ajon, mikäli ohjeita ei noudateta.

Ruuhka-aikana ajoaika noin 15 minuuttia.

Tarkempia ajo-ohjeita löytyy liikennepuiston omalta infotaululta.

Liikennepuiston toiminnasta vastaa sivistys- ja hyvinvointitoimialan varhaiskasvatuksen vastuualue yhdessä teknisen toimialan viher- ja liikunta-alueiden kanssa.