Tule kokemaan Iisalmen uusi, raikas ja viihtyisä satama!

Iisalmen satama on uudistettu vuonna 2008. Nyt alue on mitä mainion palvelukeskus veneilijöille, turisteille sekä Iisalmelaisille. Alueella järjestettiin ensimmäiset Kalamarkkinat kymmeneen vuoteen vuoden 2009 alkukesästä, jolloin tila todettiin käytännölliseksi erilaisia ulkoilmatilaisuuksia ja -tapahtumia varten.
Ravintola- ja satamapalvelut tarjoaa Ravintola Olutmestari ja läheinen Leijonapuisto on perheen pienimmille viihdykkeeksi. Leijonapuiston ympäröimällä nurmikolla on mielekästä pitää piknik vapaapäivänä, tai miksei vaikka töiden jälkeenkin, jolloin voi seurata ulapalla seilailevia purjeveneitä ja ohi suhahtelevia moottoriveneitä.
Satamasta on helppo lähteä omalla veneellä vaikkapa Kiuruvedelle, Kuopioon tai minne mieli ikinä tekeekin. Saimaan vesistön pohjoisimpana kolkkana pääsee Vieremälle ja länteen suunnattaessa Kiuruvedelle. Muuten matkailunrajat asettaa veneilijän mieli, sekä tietenkin vesi. Iisalmen satama on kulttuurihistoriallisesti arvokas paikka:
- 1860 kunnostettu satama
- 1885 jykevä kivilaituri
- 1924 aallonmurtaja
- 1940- luvun lopulle matkustajaliikennettä
- 2006-2008 sataman uudistus ja kunnostus
Veneiljän palvelut

Satamassa sijaitseva Ravintola Olutmestari on entinen tulli- ja pakkahuone, se on rakennettu vuonna 1893. Lisäksi satamassa sijaitsee Kuappi – maailman pienin ravintola , mikä on entinen radanvartijan mökki. Ravintolan toiminnasta vastaa Olutmestari.
Veneilijöille on tarjolla hyvä pienvenesatama ja satamapalvelut. Ulkolaitureilla on yhteensä 135 venepaikkaa, joista 16 on vierasvenepaikkoja. Satamasta löytyy myös septitankki ja tankkauspiste. Uutena rakennuksena on erillinen huoltorakennus veneilijöille, minne pääsee Olutmestarista saatavalla avaimella. Huoltorakennuksesta löytyy suihkut, wc, pyykinpesumahdollisuus ja roskakatos.
Satamasta on hyvät edellytykset lähteä omatoimiselle veneily- ja kalastusretkelle . Satamassa sijaitsee uimaranta ja sen lähellä sijaitsevasta rakennuksesta tarjoillaan jäätelöä ja juomia virvokkeiksi. Ravintola Olutmestarissa on myös Japen Kalamatkojen toimipiste, mistä voit tiedustella omalle ryhmällesi sopivia ohjelmapalveluita kalastukseen liittyen.
Satamapolku

Satamasta lähtevä rantapolku yhdistää keskustan uimarannan ja Kirkonsalmen uimarannan, Haukiniemen suuntaan. Polun varrella näet Iisalmen pursiseuran huvilan sekä Haukiniemen pelikentän sekä ulkona olevan kuntoilupisteen. Ja monia upeita rakennuksia. Polusta tekee viihtyisän myös ympärille jätetyt puut, jolloin aurinko ei pääse aina paistamaan täydellä teholla, vaan puiden varjoissa pääsee viilentymään.
Useat lenkkeilijät suosivat reittiä sen monipuolisuuden vuoksi, sillä reitin varrella voi pysähtyä treenaamaan enemmän lihaksiaan ja jatkaa lenkkiä sen jälkeen. Iisalmen Pursiseura sijaitsee rantapolun varrella, ja sen rannasta pääsee helposti uimaan, sillä siellä on puulaituri. Lähdettäessä satamasta Luuniemen suuntaan, tulee komea Luuniemen juhlakenttä sekä asuinalue tenniskenttineen ja luontopolkuineen vastaan. Sekä Olvin tehdas että Olvi Oluthalli sijaitsevat Luuniemellä. Oluthalli on sopiva tapahtumapaikaksi, ja sieltä löytyvät ravintola- ja museopalvelut.