Haukiniemenkatu 12, 74100 IISALMI
www.iisalmi.fi/aikuislukio


 

 
3. JAKSOTIEDOTE

 (14.12.2011 – 09.02.2012)

Syyslukukausi lähestyy loppuaan. Sen merkiksi syksyn 2011 lakkiais- ja itsenäisyyspäivän juhlassa saimme lakittaa kolme uutta ylioppilasta. Ylioppilastodistus ja valkolakki ojennettiin pe 2.12.2011 Heikki Hiltuselle (Lapinlahti), Tapio Jauhiaiselle (Kiuruvesi) ja Tanja Ruotsalaiselle (Vieremä). Aikuislukion väki onnittelee uusia ylioppilaita.

Joululomaa vietämme 22.12.2011-1.1.2012, mutta sitä ennen ehdimme aloittaa aikuislukion 3. jakson. Jakso alkaa 14.12.2011 työjärjestyksen mukaisesti. Äidinkieli ja ruotsi ovat tauolla, mutta tarjolla on mielenkiintoisia kursseja.

Haluatko tietää eurooppalaisen kulttuurin keskeisistä saavutuksista? Tule HI1-kurssille, jonka opettajana on Juha Hieta. Entä, ymmärrätkö geometrisiä kuvioita? Emma Raution MAB2-kurssilla geometriset kuviot saavat merkityksen. Voit tulla tälle matematiikan kurssille, vaikka sinulla ei olisikaan aiempia matematiikan lukio-opintoja. Hallitsetko viestinnän ja vapaa-ajan aihepiirin englanniksi? Osallistu Marjo Määttäsen ENA2-kurssille ja kohta kyseiset aihepiirit ovat hallussasi myös englannin kielellä. Kaipaatko lisää luovuutta ja perustelutaitoa itsenaiseen ajatteluusi? Filosofian FI!-kurssilla saat hyvät perustaidot Leila Rahkonen-Navian opastuksella.

Mielenkiintoisia oivalluksia sinulle 3. jakson opintojen siivittäminä.

                                                                                     

Muutoksia aikuislukion kansliassa

 

   Aikuislukion kansliassa on tapahtunut muutoksia. Opintosihteeri Timo Ikonen on siirtynyt toisiin tehtäviin. Aikuislukion osa-aikaisena opintosihteerinä toimii Sari Ryhänen. Sarin tavoitat sähköpostilla: sari.ryhanen@iisalmi.fi tai kännykkänumerosta: 040-830 2728.

Sarin työaika on:

ma ja to: klo 13.30-17.15
ti, ke ja pe: klo 8.00-11.30   
                                                                                     

 

 

3. jakson lähi- ja etäopetuksena järjestettävät kurssit

Etäkurssit ovat aikuislukion omien opettajien tarjoamia kursseja, jotka on yhdistetty lähiopetuskursseihin siten, että lähiopetuksen ensimmäinen kerta on myös etäkurssien ensimmäinen opetuskerta. Tällöin opettaja antaa etäkurssin suoritusohjeet ja jakaa mahdolliset kurssimateriaalit sekä kurssisuunnitelman. Lähiopetuksen koepäivä on myös etäkurssien koepäivä.


3. jaksossa alkavat kurssit:

 

Klo

ma ja ke

aloituspäivä
ja luokka

opettaja

ti ja to

aloituspäivä
ja luokka

opettaja

17.10 -18.30


HI1


14.12. (lk 24)


Juha Hieta


ENA2


15.12. (lk 34)


Marjo Määttänen

 

 

 

 

 

 

18.45 - 20.05


MAB2


14.102 (lk.23)


Emma Rautio

FI1

15.12. (lk. 23)

Leila Rahkonen-Navia 

 

 

 

 

 

 

                                                                                    

Kokeet 

 3. jakson koepäivät:

 

Päivä:

Luokka:

Aine:

Valvoja:


ma 06.02.


23


MAB2


Emma Rautio

   
ti 07.02.


34


ENA2


Marjo Määttänen

   
ke 08.02.


24


HI1


Juha Hieta

  
to 9.02.

23

FI1


Leila Rahkonen-Navia

 Huomaa, että kurssikokeet pidetään samassa luokassa kuin oppitunnitkin ovat ollet.

Mikäli et pääse kurssikokeeseen, sovi kokeen suorittamisesta kansliassa.


                                                                                     

 

Rästikoe

Rästikoe on pe 27.01.2012 klo 17.10 - 20.10 luokassa 23. Ilmoittaudu rästikokeeseen erillisellä aikuislukion ilmoitustaulun alaosassa olevalla lomakkeella viimeistään to 15.01.2012 mennessä. 

Muistathan, että rästikoepäivänä voit suorittaa minkä tahansa kurssin rästiin jääneitä kurssikokeita.

Rästikokeen valvojana on Leila Rahkonen-Navia.

                                                                                   


Kokeiden palautus

Opettajat palauttavat 2. jakson kokeet opiskelijoiden postilokeroihin vviikon 1. aikana. Musitathan siis tarkistaa postilokerosi. Postilokerot sijaitsevat hallintokäytävässä aikuislukion apulaisrehtorin oven vieressä. Tule kansliaan, niin neuvomme mielellämme lokeroiden sijainnin.

                                                                                    


 Juhla- ja vapaapäivät 

 

Joululoma 22.12.2011-01.01.2012

                                                                          

Opinto-ohjaus

Leila on tavattavissa 3. jakson ensimmäinen tiistai ja keskiviikko klo 18.45 saakka.

Ilta-aikoja opinto-ohjaukseen saat varaamalla ajan suoraan Leilalta. (Sähköpostilla tai tekstiviestillä tavoitat parhaite.)

                                                                        

 
 Tunnelmallista joulunaikaa, rentouttavaa joululomaa ja menestystä vuodella 2012!

Leila Rahkonen-Navia, apulaisrehtori 

 

  

Sivua päivitetty: 16.12.2011 Lähetä palautetta sivuista

Tilaa RSS Tulosta sivu Jaa sivu: