KULTTUURIAKATEMIA – taitoa ja taidetta
OPH.n rahoittamassa Kulttuuriakatemia-hankkeessa on luotu oppilaitos- ja oppiainerajat ylittävä taideaineiden toimintamalli, jonka suunnittelu aloitettiin jo syksyllä 2008. Hankkeen myötä yläkoulujen, lukion, musiikkiopiston, kulttuuritoimen, yhdistysten/yhteistyökumppaneiden verkosto on muodostanut oppimisympäristön, jonka ytimessä ovat itse opiskelijat.
Kulttuuriakatemian tavoitteena on lisätä taideaineiden opiskelun mhdollisuuksia sekä peruskoulussa että lukiossa. Kulttuuriakatemiassa luodaan opiskelukokonaisuuksia, joissa voidaan yhdistää eri taiteenlajeja: musiikki, kuvataide, teatteri-ilmaisu ja tanssi. Tavoitteena on toteuttaa tietyin väliajoin poikkitaiteellinen produktio, esim. musikaali. Kulttuurikeskus kokoaa toimijat makavasti saman katon alle.
Kenelle?
Kulttuuriakatemia on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat syventää taideaineiden opiskeluaan. Aikaisemmat taideaineiden opinnot ja harrastuneisuus vaikuttavat Kulttuuriakatemiaan valittaessa. Vaikka et kuuluisi mihinkään harrasteryhmään, voit silti hakea Kulttuuriakatemiaan pääsykokeen kautta.
Oppilaitokset, opettajat ja yhteistyötahot
Kulttuuriakatemiassa ovat mukana Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin koulut (9. luokat) Iisalmen Lyseo ja Ylä-Savon Musiikkiopisto.
Hallinnoijana toimii Iisalmen kaupungin sivistyspalvelukeskus. Hankkeen toimintaa johtaa ohjausryhmä. Pääkouluna toimii Juhani Ahon koulu ja vastuurehtorina Raija Kotkanoja. Kulttuuriakatemian koordinaattorina toimii Heli Löytynoja. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti Kulttuurikeskuksella ja Iisalmen Lyseon tiloissa tiistai aamuisin klo 8 - 10.
Lukuvuonna 2011 - 2012 opettajina toimivat seuraavat opettajat: Kati Tenhunen ( tanssi-ilmaisu ) , Heli Löytynoja ( teatteri-ilmaisu), Laura Korhonen (laulu ja soitto ).
Yhteistyötahoina lukuvuonna 2009- 2010 olivat Iisalmen Naisvoimistelijat ry (IINA), Iisalmen Teatteri ry ja YSAO. Lukuvuonna 2010 - 2011 oli yhteistyökumppanina Iisalmen SRK, jonka tuottamassa "Ylös Jerusalemiin" - tapahtumassa Kulttuuriakatemialaisia oli mukana (www.iisalmenseurakunta.fi)
Opetuksen yleiset tavoitteet
- tehostaa yhteistyötä taiteenopetuksen järjestämisessä ja toteuttamisessa
- taideaineiden opiskelumahdollisuuksien lisääminen, syventäminen ja oppiainerajat ylittävien opiskelumahdollisuuksien luominen
- kehittää toimintamallien ja työtapojen kokonaisuutta
- verkostoituminen
- erilaisten lahjakkuuksien tukeminen
- opiskelijoiden vuorovaikutus-, yhteistyö- ja osallisuustaitojen kehittäminen
- kouluyhteisön hyvinvoinnin ja kouluviihtyvyyden edistäminen
- oppilas saa edellytyksiä taiteiden elämänikäiselle harrastamiselle.
Katso myös Tavoitteet oppiaineittain
KULTTUURIAKATEMIAN OPETUSSUUNNITELMA
Lukiossa Kulttuuriakatemia lasketaan koulukohtaisiin kursseihin, jotka arvioidaan suoritusmerkinnällä. Lisäksi opiskelija saa erillisen todistuksen.
Yläasteella Kulttuuriakatemia on oma erillinen valinnaisaine 2h ja siinä on 3 linjaa, jotka eivät liity ns. "emoaineeseen":
- valinnainen kulttuuriakatemia 2h: kuvallinen ilmaisu
- valinnainen kulttuuriakatemia 2h: musiikki; joko laulu tai soitto
- valinnainen kulttuuriakatemia 2h: ilmaisutaito; joko tanssi-ilmaisu tai teatteri-ilmaisu
- Yläasteella arvioidaan yhdellä numerolla todistuksessa
- merkitään todistukseen kohtaan ”Muut valinnaisaineet” seuraavasti: Kulttuuriakatemia/ kuvallinen ilmaisu , Kulttuuriakatemia/ laulu tai soitto ja Kulttuuriakatemia/ tanssi-ilmaisu tai teatteri-ilmaisu
HAKEMINEN JA PÄÄSYKOKEET
Kulttuuriakatemiaan valitaan pääsykokeen ja suositusten (ks. hakulomake) perusteella. Kulttuuriakatemiaan voi hakea:
- Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin koulun 8:lla luokalla olevat oppilaat, joilla valinnaisaineena musiikki, kuvataide tai ilmaisutaito
- Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin koulun 9:lla luokalla olevat oppilaat, jotka ovat hakeutuneet opiskelemaan Iisalmen Lyseon oppilaaksi ja joilla ollut valinnaisaineena musiikki, kuvataide tai ilmaisutaito
- Iisalmen lyseon 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat
- Huomioithan, että abivuonna et voi opiskella Kulttuuriakatemiassa.
Otathan vaatimukset huomioon jo 7. luokalla tehdessäsi valinnaisainevalintoja!
Poikkeuksen muodostavat ne oppilaat, joiden koululla ei hakuvaiheessa ole ollut musiikin, kuvataiteen tai ilmaisutaidon valinnaisraineryhmää. Tuolloin voidaan Kulttuuriakatemiaan silti hakea suositusten ja pääsykokeiden perusteella. Erityisesti tanssin opiskeluun hakeuduttaessa huomioidaan suositukset harrasteryhmän ohjaajalta ja liikunnanopettajalta, koska tanssi ei ole varsinainen valinnaisaine.
Voit siis olla mukana Kultturiakatemiassa:
- 9 lk alkaen – jolloin sitoudut vuodeksi
- mahdollisuus osallistua kolmen vuoden ajan, mikäli opinnot jatkuvat Iisalmen Lyseossa
HAKUAIKA ma 27.2. -pe 16.3.2012
Hakeminen ja valinta tehdään
lukuvuodeksi kerrallaan. Hakulomakkeita saa opinto-ohjaajalta tai tulostamalla allaolevasta linkistä.
HAKULOMAKE tulee palauttaa koulusi opolle viimeistään perjantaina 16.3.2012 klo 12.00 mennessä.
- Kulttuuriakatemian pääsykokeisiin kutsutaan hakemusten perusteella.
- Valintaan vaikuttaa myös aikaisemmat opinnot, harrastuneisuus ja opettajien suositukset
- Pääsykokeet järjestetään aina maalis-huhtikuun taitteessa ja tarkka ajankohta ja sisältö ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti.
- Valinnasta ilmoitetaan opiskelijalle henkilökohtaisesti
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Käytännön ohjeita
- Kulttuuriakatemian opiskeluaika on tiistaisin klo 8-10, jos ei erikseen ole muuta sovittu.
- Kulttuuriakatemia mahdollistaa harjoittelun myös aamulla, mutta ei poista tarvetta harjoitella omalla ajalla.
- Harjoitukset ovat osa koulujen työsuunnitelman / toimintasuunnitelman mukaista toimintaa. Näin ollen Kulttuuriakatemian tunneilla on voimassa oman oppilaitoksen järjestyssäännöt. Koulujen vakuutukset ovat voimassa vain sovittuina Kulttuuriakatemian tuntien aikoina.
- Poissaoloista täytyy ilmoittaa aina kyseisen aineen opettajalle.
- Oppilas voidaan erottaa, mikäli hän on poissa Kulttuuriakatemian tunneilta toistuvasti ilman perusteltua syytä. Tätä ennen asiasta neuvotellaan oppilaan, ko. aineen opettajan, opinto-ohjaajan, sekä peruskoululaisen osalta myös huoltajan kanssa.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lisätietoja saat koordinaattorilta, Heli Löytynojalta puh.040-830 2795 tai koulusi opinto-ohjaajalta.