UUSIEN PÄIVÄHOITO- JA VARHAISKASVATUKSEN KERHOTOIMINNAN PAIKKOJEN HAKEMINEN ELOKUUSSA 2012 ALKAVALLE TOIMIKAUDELLE
Uudelle toimintakaudelle elokuulle 2012 tarkoitetut hakemukset palautetaan 24.2.2012 mennessä.
Päivähoitoon haetaan sähköisesti www.iisalmi.fi/paivahoito tai paperilomakkeella. Paperilomakkeita saa päiväkodeista, kulttuurikeskuksen päivähoitotoimistolta sekä Iisalmen kaupungin internetin päivähoidon sivuilta. Paperilomake palautetaan perhepäivähoidon osalta perhepäivähoidon ohjaajille, Marjatta Miettiselle ja Irma Huotarille kulttuurikeskukselle Kirkkopuistonkatu 9. Päiväkotihoidon sekä varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan paperihakemukset toimitetaan kulttuurikeskukselle päivähoidon johtaja Sinikka Hyväriselle Riistakatu 13.
Päivähoitomaksun määräytymistä varten perheiden on toimitettava palkkatodistukset ja muut tuloselvitykset 30.3.2012 mennessä päivähoitotoimistoon Kulttuurikeskukselle Kirkkopuistonkatu 9. Palkkatodistuksia ei tarvitse toimittaa, mikäli perhe hyväksyy korkeimman päivähoitomaksun.
MUISTATTEHAN SÄHKÖISEN ASIOINNIN!
Iisalmen kaupungin päivähoidossa asiakkaana olevat perheet voivat laskea arvion päivähoitomaksusta, ilmoittaa osoitteenmuutoksen sekä irtisanoa hoitopaikan sekä hyväksyä korkeimman päivähoitomaksun sähköisen asioinnin palvelussa. Sähköinen asiointi toimii pankkitunnuksilla.
PÄIVÄHOITOPAIKAN SIIRTOHAKEMUKSET
Mikäli perhe haluaa vaihtaa elokuussa 2012 alkavalle toimintakaudelle päivähoitoyksikköä, siirtohakemus on palautettava päivähoitopaikan päiväkodin johtajalle tai alueenne perhepäivähoidon ohjaajalle 24.2.2012 mennessä. Paperisia siirtohakemuksia saa päivähoitoyksiköistä.
PÄIVÄHOITOMAKSUT
Tarkistamme päivähoitomaksut kaikilta perheiltä elokuusta 2012 alkaen. Perheitä pyydetään toimittamaan tulotiedot päivähoitotoimistoon Kulttuurikeskukselle, Kirkkopuistonkatu 9, perjantaihin 30.3.2012 mennessä. Mikäli tulotodistuksia ei toimiteta, päivähoitomaksu määritellään korkeimman maksun mukaisesti. Opiskelijan tulee toimittaa oppilaitoksen todistus opintojen kestosta.
Korkeimman päivähoitomaksun hyväksymisen voi tehdä päivähoidon sähköisen asioinnin palveluissa www.iisalmi.fi/paivahoito tai palauttamalla tuloselvityslomakkeen päivähoitotoimistolle.
Kotihoidontuen kuntalisä
Iisalmi-lisän ehdot
- Kuntalisää maksetaan perheelle, jossa lapsen vanhempi tai muu huoltaja hoitaa lapsen kotona ja
- on työlainsäädännön tarkoittamalla hoitovapaalla vakinaisesta työsuhteesta
- tai on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan
- tai on ollut määräaikaisessa työsuhteessa vähintään 18 tuntia viikossa yhteensä 43 viikkoa kahden vuoden aikana ennen äitiysloman aloittamista
- tai on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla
- Perheen alle kouluikäisistä lapsista kukaan ei saa olla kunnan järjestämässä päivähoidossa tai saada yksityisen hoidon tukea, poikkeuksena voi esiopetusikäinen lapsi olla osapäiväisessä esiopetuksessa.
- Perheellä on oikeus kuntalisään Kelan myöntämän kotihoidontuen päätöstä ja hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Oikeus kuntalisään päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta.
- Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Iisalmen kaupungissa.
- Kerho- /leikkitoimintaan osallistuminen ei ole esteenä kuntalisän saamiselle. Kerho- / leikkitoiminnaksi katsotaan alle 12 tuntia viikossa kestävä ohjattu toiminta.
- Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellinen päivähoidon tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitseva lapsi voi olla erityisopettajien tai muun tahon suosittamana osapäiväisessä päivähoidossa.
- Kuntalisä maksetaan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle veronalaista tuloa. Kuntalisä maksetaan kuukausittain jälkikäteen kunkin kuukauden viimeinen pankkipäivä.
- Perhe ei voi saada yksityisen hoidon tukea.
- Lisää ei makseta 3 kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti.
- Kuntalisän suuruus on 200 €/kk alle 2-vuotiaasta lapsesta.
Kuntalisää ei makseta
- jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn takia kuin lasten hoidon vuoksi; työttömänä saaden työttömyyskorvausta, äitiys- tai vanhempainrahalla, sairauspäivärahalla, kunnallisena tai yksityisenä perhepäivähoitajana tai eläkkeellä
- jos perheen lapsia on koko – tai osapäivähoidossa
Loma-aikojen päivähoito
Päivähoidossa on käytössä maksuttomat hoitopäivät koulujen loma-aikoina eli joulu -, talvi-, kesä- ja syyslomilla. Kun vanhemmat ilmoittavat lapsen poissaolosta ennalta sovittuun päivään mennessä, poissaolopäivät hyvitetään päivähoitomaksussa. Tämä maksuttomuus koskee vain em. ERIKSEEN SOVITTUJA LOMA-AIKOJA, ei muita poissaolopäiviä vuoden aikana.
Mikäli lapsenne on poissa päivähoidosta kesäaikana yli kalenterikuukauden pituisen jakson, ette ole kuitenkaan oikeutettu Kelan kotihoidontukeen, koska Iisalmen päivähoidossa lapselle on myönnetty päivähoitopaikka toistaiseksi siihen saakka kunnes hän aloittaa peruskoulun.
Toimintakaudella 2011 - 2012 loma-aikojen päivystävät päivähoitoyksiköt ovat Lumilinnan päiväkoti, Keskustan päiväkoti, Malminrannan päiväkoti ja Paloisten päiväkoti. Perhepäivähoidossa toteutetaan omat varahoitojärjestelyt.
Tulotietojen ilmoittaminen
Mikäli tulotietonne ovat muuttuneet elokuusta 2010 yli 10 % (joko pienentyneet tai suurentuneet), olette vaihtaneet työpaikkaa, päättäneet opiskelun/kurssin, toimittakaa tuloselvitykset 30.4.2011 mennessä päivähoitotoimistolle kulttuurikeskukselle, Kirkkopuistonkatu 9. Tuloselvitykseksi kelpaa esim. viimeisin palkkalaskelma. Lisätietoja antaa toimistosihteeriTerttu Kainulainen puh. 040 673 8614.