Iisalmen kaupungin tekninen keskus on teettänyt Kankaan liikuntapuiston yleissuunnitelmaluonnoksen Pöyry Finland Oy:llä. Suunnitelman lähtökohtana on ollut vuonna 1999 hyväksytty yleissuunnitelma, jota on tarkistettu vastaamaan alueen tämän hetkisiä kehittämistavoitteita.

Suunnittelua on ohjannut vapaa-aikapalvelukeskuksen ja teknisen keskuksen viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä koostunut ohjausryhmä. Yleissuunnittelun alussa järjestettiin seminaari alueen käyttäjä- ja toimijatahoille liikunta-alueen toimintojen ideoimiseksi. Yleissuunnitelmaluonnosta esiteltiin lokakuussa järjestetyssä yleisötilai-suudessa, jossa alueen lähiasukkailla ja muilla kaupunkilaisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteitä suunnitelman sisällöstä.

Kankaan liikuntapuiston ympäristösuunnitelman tavoitteena on alueen ulkoliikuntapaikkojen kunnostaminen ja monipuolistaminen, alueen yleisilmeen ja viihtyvyyden parantaminen ja liikuntapuiston vetovoimaisuuden kehittäminen koko Ylä-Savon seudun liikuntakeskukseksi. Suunnittelussa on otettu huomioon myös toimivat ja turvalliset liikenne- ja pysäköintijärjestelyt.

Suunnittelualue rajautuu Kankaan liikuntapuistoa ympäröiviin katuihin. Suunnitelmassa on jäsennelty kaikkien alueen sisäliikuntahallien pysäköintialueet. Pysäköintialueet saadaan tehokkaampaan käyttöön ja liikennöinti väylillä sujuvammaksi ja turvallisemmaksi, kun alueet jäsennellään kiveyksillä ja viheristutuksilla. Alueelle on esitetty kaikkiaan 390 autopaikkaa, neljä linja-autopaikkaa ja polkupyörä-parkki. Lisäksi alueen kevyen liikenteen väyläverkostoa on suunniteltu täydennettäväksi.

Nykyinen kivituhkapintainen jalkapallokenttä on suunniteltu tekonurmipintaiseksi palloilukentäksi. Kentän koko on 68 x 105 metriä. Kentän itäpuolelle on suunniteltu rinnekatsomo, jossa 640 istumapaikkaa. Katsomon ja kentän väliin on suunniteltu kolmeratainen juoksusuora sekä pituushyppy- ja kolmiloikkapaikka.

Liikuntapuiston pohjoiskulmaan on suunniteltu leikkipuisto, kuntoiluvälineitä, petankkipaikka, hiihtomaa ja kuntopolkulenkki, joka toimii latupohjana talvella. Kuntopolku jatkuu alueen läpi uimahallin eteläpuolelle, missä se tekee toisen lenkin metsikön ympäri. Kuntopolun varteen on suunniteltu levähdyspaikkoja. Alueelle on suunniteltu myös pulkkamäki ja suunnistusta varten kiintorasteja. Alueen kaikki rakenteet suunnitellaan siten, että olemassa olevaa arvokasta puustoa säästyy mahdollisimman paljon.

Alueen luoteiskulmassa sijaitsevaa skeitti- ja koripalloaluetta on suunniteltu kehitettäväksi lisäämällä mm. temppupyörärata ja toinen koripallokenttä. Karjalankadun ja Untamonkadun kulmaan lähelle tennishallia on suunniteltu kaksi ulkotenniskenttää. Yleissuunnitelmassa on otettu huomioon tilavarauksina mahdolliset olemassa olevien sisäliikuntahallien laajennushankkeet.

Yleissuunnitelman mukaisten Kankaan liikuntapuiston ympäristön-kunnostustöiden kustannusarvio on yhteensä noin 1,86 M€. Ohjausryhmä esittää rakentamisen vaiheistusta vuosille 2011–2013 niin, että osa rakenteista kuten kaksi tenniskenttää ja temppupyörärata jätetään tulevaisuuden varauksiksi. Vuosien 2011–2013 rakentamisvaiheeseen sisällytettyjen kunnostustoimenpiteiden kustannusarvio on yhteensä noin 1,56 M€. Hankkeeseen haetaan valtionavustusta. 
 

Lisätietoja

Vapaa-aikajohtaja Pekka Partanen, puh. 040 545 4567

Suunnittelupäällikkö Jyrki Könttä, puh. 040 588 9022

Sivua päivitetty: 26.8.2011 Lähetä palautetta sivuista

Tilaa RSS Tulosta sivu Jaa sivu: