• Rakennusvalvonnassa annetaan ohjeita ja neuvoja luvan tarpeellisuuteen, menettelytapaan, suunnittelun ohjaukseen sekä määräystenmukaisuuteen liittyen.
  • Iisalmen kaupungin rakennusjärjestyksessä 8 §:ssä Toimenpiteiden luvan ja -ilmoituksenvaraisuus on kerrottu lupamenettelyistä eri alueilla. Rakennusjärjestys 2020.pdf  (avautuu uuteen ikkunaan)
  • Vaikka lupaa ei tarvittaisi, esimerkiksi ‎Iisalmen kaupungin rakennusjärjestys, asemakaava, kyseistä rakentamista koskeva lainsäädäntö ja taloyhtiö antavat tarkkojakin reunaehtoja muutostöihin. 
  • Sivustolla löytyvät ohjeet ovat voimassa vähintään vuoden 2024 loppuun saakka. Ohjeet muuttuvat uuden rakentamislain myötä.

Rakennuslupa

Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.

Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen sekä rakennuksen laajentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen.

Rakennuslupa tarvitaan rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaiseen muuttamiseen sekä sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, jolla ilmeisesti voi olla vaikutusta käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin.

Uuden rakennuksen rakentamiseen ja laajentamisen lisäksi rakennuslupa tarvitaan esim. rakennuksen korottamiseen ja ullakon tai kellarin ottamiseen pääkäyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön.

Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen, esim. lomarakennuksen muuttaminen asuinrakennukseksi, edellyttää aina rakennusluvan.

Rakennuksen korjaus- ja muutostyötä varten tarvitaan rakennuslupa, jos työllä voi olla vaikutusta rakennuksen käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin. Näitä toimenpiteitä ovat esimerkiksi kantaviin rakenteisiin, rakennusfysikaalisiin ominaisuuksiin, paloturvallisuuteen, poistumisteihin ja LVI-laitteisiin kohdistuvat toimenpiteet. Luvanvaraisuus tulee selvittää ennen rakennuksen korjaamista ja muuttamista.

Toimenpidelupa

Rakennusluvan sijaan rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta.

Toimenpidelupa tarvitaan sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön tai kaupunki- ja maisemakuvaan. Toimenpidelupa tarvitaan myös muuhun kuin rakennuslupaa vaativaan rakennuksen ulkoasua muuttavaan toimenpiteeseen sekä asuinrakennuksen huoneistojärjestelyihin.

Toimenpidelupa tarvitaan esimerkiksi jätesuojan tai muun rakennelman rakentamiseen sekä esim. suurehkon laiturin rakentamiseen. Toimenpidelupaa edellyttää lisäksi maalämpökaivojen rakentaminen rakennusjärjestyksen määräämillä alueilla ja kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen tehostetun puhdistusvaatimuksen alueella.

Toimenpideilmoitus

Rakennusluvan tai toimenpideluvan sijaan voidaan tehdä toimenpideilmoitus sellaisissa pienimuotoisissa hankkeissa, jotka ovat merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäisiä ja joissa ei ole tarvetta rakentamisen ohjaukselle. 

Ohje toimenpideilmoitukselle.pdf

Purkamislupa- tai ilmoitus 

Rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa asemakaava-alueella tai mikäli yleiskaavassa niin määrätään.
Mikäli purkamislupaa ei tarvita, purkaminen voidaan käsitellä purkamisilmoituksella. Ilmoitus on tehtävä 30 vuorokautta ennen purkamiseen ryhtymistä.

Luvan lainvoimaisuus

Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin lupa on lainvoimainen.  Lupa-asiassa tehty päätös saa lainvoiman, kun muutoksenhakuaika (14 vrk päätöksenantopäivästä) on kulunut umpeen eikä oikaisuvaatimusta tai valitusta ole määräajassa tehty. 

Aloittamisoikeus vakuutta vastaan

Lupapäättäjä voi kuitenkin hakijan asettamaa vakuutta vastaan myöntää oikeuden rakennustöiden aloittamiseen, vaikka lupapäätös ei ole lainvoimainen. Vakuus määritellään päätöksen yhteydessä.
Aloittamisoikeuden hakeminen ei nopeuta hakemuksen käsittelyä, vaan antaa mahdollisuuden aloittaa rakennustyöt luvan myöntämisen jälkeen ennen luvan lainvoimaisuutta.

Luvan voimassa olo ja luvan jatkaminen

Jollei rakennusluvan tarkoittamaa rakennustyötä ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa, lupa raukeaa. Toimenpidelupa tai purkamislupa raukeaa, jollei toimenpidettä ole tehty kolmen vuoden kuluessa. Määräajat alkavat luvan lainvoimaiseksi tulemisesta. Rakennusvalvonta voi pidentää luvan voimassaoloa työn aloittamista varten enintään kahdella vuodella, jos oikeudelliset edellytykset rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen ovat edelleen voimassa. Työn loppuunsaattamista varten määräaikoja voidaan pidentää enintään kolmella vuodella kerrallaan. Jatkoaikahakemus on tehtävä ennen lupapäätöksen raukeamista.

Jatkoajan myöntämiselle on oltava perusteltu syy ja hakemukseen on kirjattava myös tieto rakennusvaiheesta. Jatkoaikahakemuksen voi tehdä sähköisessä palvelussa. Jatkoajan myöntämisestä tai hylkäämisestä toimitetaan erillinen päätös. Jatkoaikahakemuksen käsittelystä peritään rakennusvalvontataksan mukainen käsittelymaksu.