Kaupunginjohtajan tervehdys
Vuosi 2012 on jo hyvässä vauhdissa. Samalla kun suunnittelemme ja toteutamme edellisen vuoden toimintojen jatkoa, valmistelemme siitä myöskin tilinpäätöstä. Sekä taloudellisesti että toiminnallisesti vuosi 2011 oli hyvä. Juhlavuosi antoi siihen erityisen sisällön lukuisine tapahtumineen ja tilaisuuksineen. Ne myöskin yhdistivät kaupunkilaisia selvästi ja ns. yhteisöllisyys lisääntyi kaikkien toimijoiden välillä. Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin.
Tätä kirjoittaessa näyttää siltä, että myös kuluvasta vuodesta tulee hyvän kehityksen vuosi. Talouden ja toimintojen aktiviteetit kaikilla tasoilla ovat korkealla ja monet tärkeät asiat ovat ”hyvässä asennossa”. Kevään puhutummaksi asiaksi noussee kuntarakenneuudistus ja sen toteutus. Nähtäväksi jää, minkälaisella mallilla Ylä-Savossa mennään eteenpäin ja minkälaisella aikataululla. Selvää on kuitenkin se, että Iisalmi vahvistuu ja voimistuu yläsavolaisena työssäkäynnin ja asioinnin seutukeskuksena ja kaupungin nimi, maantieteellisestä laajuudestaan riippumatta, tulee aina olemaan Iisalmi.
Näillä ajatuksilla hyvää talven ja vuoden jatkoa kaikille. Nyt kun lunta on riittävästi suksien alla, käytetään sekin tilaisuus hyväksemme!
|