Toimielimien kokousajat ja pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänäpito vuosina 2009-2012

 

Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään toistaiseksi Kulttuurikeskuksen Karl Collan -salissa internetissä ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla erikseen ilmoitettavana aikana. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja tarkastetaan ja pidetään nähtävänä erikseen ilmoitustaululla ilmoitettuna aikana hallintotoimistossa.

Kaupunginhallituksen varsinaiset kokoukset pidetään hallituksen toimikautena 2011–2012 kaupungintalolla pääsääntöisesti kuukauden 1. ja 3. maanantaina klo 16.00. Iisalmen kaupunginhallituksen pöytäkirjat tarkastetaan kokouksessa ja pidetään nähtävillä kokouksesta seuraavana arkipäivänä hallintotoimistossa sen aukioloaikana.

Koulutuslautakunnan varsinaiset kokoukset pidetään toimikautena 2009–2012 pääsääntöisesti Kulttuurikeskuksessa sivistystoimenjohtajan työhuoneessa joka kuukauden 3. tiistaina klo 16.30. Asioiden vähyyden vuoksi sääntömääräinen kokous voidaan peruuttaa. Iisalmen koulutuslautakunnan pöytäkirjat tarkastetaan kokouksessa ja pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokousta seuraavana arkipäivänä toimisto- ja hallintopalveluyksikössä sen aukioloaikana.

Kulttuurilautakunnan kokoukset pidetään puheenjohtajan kutsun mukaan torstaipäivinä klo 16 alkaen Kulttuurikeskuksessa. Kulttuurilautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokouksesta seuraavana kolmantena arkipäivänä kulttuurikeskuksessa sen aukioloaikana.

Maaseutuhallinnon yhteislautakunta  kokoontuu tarvittaessa torstaisin klo 10 alkaen, jollei puheenjohtaja muuta päätä. Kokouspaikka on Iisalmen maaseututoimisto, Luuniemenkatu 3 B. Maaseutuhallinnon yhteislautakunnan pöytäkirjat tarkistetaan kokouksessa ja ne ovat yleisesti nähtävänä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokousta seuraavana päivänä Iisalmen maaseututoimistossa sen aukioloaikana.

Rakennuslautakunnan varsinaiset kokoukset pidetään vuonna 2012 seuraavasti: 26.1., 12.4., 10.5., 16.8., 20.9., 25.10., ja 13.12. klo 16.30 rakennusvalvontatoimistossa. Rakennuslautakunnan pöytäkirjat tarkastetaan kokouksessa ja pidetään nähtävillä kokouksesta seuraavana arkipäivänä rakennusvalvontatoimistossa sen aukioloaikana.

Tarkastuslautakunnan kokoukset pidetään puheenjohtajan kutsun mukaan Iisalmen kaupungintalolla. Tarkastuslautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokouksesta seuraavana kolmantena arkipäivänä kaupungintalolla sen aukioloaikana.

Tekninen lautakunta kokoontuu varsinaisiin kokouksiinsa vuosina 2009–2012 kaupungintalon kokoushuoneessa pääsääntöisesti joka kuukauden toinen ja neljäs tiistai klo 16.30 alkaen sekä tarvittaessa muulloinkin. Mikäli kaupunginhallituksen kokous on samana päivänä, pidetään teknisen lautakunnan kokous keskiviikkona.

Iisalmen Veden johtokunta kokoontuu puheenjohtajan kutsun mukaan pääsääntöisesti tiistaisin klo 16.30 alkaen. Teknisen lautakunnan ja Iisalmen Veden johtokunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokouksesta seuraavana kolmantena arkipäivänä teknisessä keskuksessa sen aukioloaikana.

Rakennuslautakunnan ja teknisen lautakunnan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maa-aineslain mukaisista lupa-asioista annetaan päätös julkipanon jälkeen. Julkipanoilmoitukset julkaistaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla ja internetissä kokousta seuraavana arkipäivänä.

Vapaa-aikalautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti keskiviikkoisin. Vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksistä ei muuta johdu, kokouksesta seuraavana kolmantena arkipäivänä uimahallilla sen aukioloaikana.

Yhteislautakunnan kokoukset pidetään keskiviikkoisin klo 17.00 Iisalmen terveyskeskuksen 2.kerroksen kokoushuoneessa ellei toisin sovita. Vuonna 2012 kokouspäivät ovat 22.2., 21.3., 30.5., 19.9. tai 26.9. ja 28.11. Yhteislautakunnan pöytäkirjat tarkastetaan viikon kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä tarkastusajankohtaa seuraavana arkipäivänä Iisalmen kaupungin hallintotoimistossa sen aukioloaikana sekä kaupungin internet-sivulla

Ylä-Savon Musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään puheenjohtajan kutsun mukaan kello 19.15 alkaen Iisalmen kulttuurikeskuksessa. Johtokunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä, mikäli salassapitosäännöksestä ei muuta johdu, kokousta seuraavana kolmantena arkipäivänä Iisalmen kulttuurikeskuksessa sen aukioloaikana.

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat pidetään nähtävänä ao. hallintokunnassa päätöstä seuraavana arkipäivänä.

Sivua päivitetty: 9.3.2012 Lähetä palautetta sivuista

Tilaa RSS Tulosta sivu Jaa sivu: