Toimintasääntö

Ikäihmisten neuvoston tehtävänä on edistää viranomaisten, ikäihmisten sekä eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistoimintaa sekä edesauttaa ikäihmisten osallistumista ja vaikuttamista kunnalliseen päätöksentekoon.

Ikäihmisten neuvosto pyrkii myös edistämään ikäihmisten selviytymistä eri toiminnoissa, kuten asumisessa, liikenteessä, sosiaali- ja terveyspalvelujen saamisessa sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnoissa.

Ikäihmisten neuvosto seuraa ikäihmisten näkökulmasta kunnan päätöksentekoa erityisesti heille tarkoitettujen palvelujen, tukitoimien ja muiden etuuksien järjestämiseksi sekä niiden saatavuuden parantamiseksi.

Ikäihmisten neuvosto vaikuttaa myös ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen siten, että julkiset tilat soveltuvat myös ikäihmisten vammaisten ja sairaiden tarpeisiin.

Ikäihmisten neuvosto tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja kunnan viranomaisille ja muille tahoille ikäihmisiä koskevissa kysymyksissä sekä hoitaa muut ikäihmisten neuvoston toimialaan kuuluvat ja viranomaisen määräämät tehtävät.

Ikäihmisten neuvosto kutsuu kaupungin alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen edustajat vähintään kaksi kertaa vuodessa yhteistyö- ja neuvottelutilaisuuteen.

Ikäihmisten neuvostoon kuuluu puheenjohtaja sekä kymmenen (10) varsinaista jäsentä. Lisäksi jokaiselle varsinaiselle jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen. Kuusi (6) varsinaista ja varajäsentä edustaa eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjä ja viisi (5) varsinaista ja varajäsentä kunnan eri hallintokuntia.

Ikäihmisten neuvoston sihteerinä toimii vanhustenhuollon johtaja. Ikäihmisten neuvoston toimintaan mm. vanhustenviikon järjestelyjä varten varataan määräraha vanhustenhuollon talousarvioon.

 

Neuvoston kokoonpano
Ikäihmisten neuvosto 2011–2012

Kaupunginhallitus on nimennyt 28.3.2011 ikäihmisten neuvoston jäsenet vuosille 2011 - 2012:

Marketta Frederickson
Eläkeliiton Iisalmen yhdistys ry 
(vj. Elsa Uusi-Kerttula)

Kauppinen Viljo
Iisalmen Eläkkeensaajat ry
(vj. Eila Mikkonen)

Pehkonen Risto
Ylä-Savon kansalliset seniorit ry (vj. Lassi Kokkonen)

Huttunen Eino
Iisalmen Eläkeläiset ry
(vj. Liisa Rikkilä)

Komulainen Osmo
Iisalmen Sydänyhdistys ry
(vj. Erkki Hyvärinen)

Jutila Erkki
Iisalmen seudun Sotaveteraanit ry (vj. Raija Patronen)

Lakaniemi Tapani
sivistyspalvelukeskus
(varalla Sanna Marin-Kainulainen)

Perkkiö Riitta, Iisalmen ev.lut.srk

Herd Kaija
vapaa-aikapalvelukeskus
(varalla Pekka Partanen)

Kursukangas-Hourula Kaarina, hallintopalvelukeskus
(varalla Esa Laukkanen)

Könttä Jyrki, tekninen keskus

Anne Lappeteläinen, sihteeri
Ylä-Savon SOTE
(vs. kotihoidon palveluohjaaja)
Puh. 272 3358, 0400 545983

Sivua päivitetty: 28.2.2012 Lähetä palautetta sivuista

Tilaa RSS Tulosta sivu Jaa sivu: