Maa-ainesten ottamiseen tarvitaan lupa
Maa-aineslain mukainen ainesten ottaminen tarvitsee pääsääntöisesti luvan. Lupa ei kuitenkaan ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Tällöinkin ottamisessa tulee soveltaa maa-aineslain määräyksiä muun muassa ottamispaikan sijoittamisessa ja jälkihoidossa. Tavanomaisena kotitarvekäyttönä ei pidetä, jos maa-aineksia otetaan esimerkiksi metsäteiden rakentamiseen.
Kotitarve ottajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia (MAL 23a §).