Iisalmen kaupungin opintoavustusrahasto
Iisalmen kaupungin opintoavustusrahaston tarkoituksena on Iisalmen kaupungissa vähintään kolme vuotta asuneiden opinnoissaan menestyneiden nuorten henkilöiden vähintään yhden lukuvuoden kestävien opintojen tukeminen myöntämällä heille rahaston varoista apurahoja ja palkintoja.
Apurahoja jaetaan opiskelua varten korkeakouluissa tai toisen asteen oppilaitoksissa. Apurahat on haettavissa syksyisin ja niiden jaon suorittaa kaupunginhallitus hankittuaan anojista tarpeelliseksi katsomansa lausunnot.
Stipendi voidaan myöntää sellaiselle eteenpäin pyrkivälle nuorelle henkilölle, joka on osoittanut erityistä kekseliäisyyttä ja menestystä opinnoissaan tai työalallaan.
Iisalmen lyseon stipendirahasto
Lyseon stipendirahaston tarkoituksena on lahjakkaiden ja ahkerien oppilaiden opintojen palkitseminen myöntämällä heille rahaston varoista tunnustuspalkintoja. Tunnustuspalkintojen jaosta päättää lyseon johtokunta opettajakunnan ehdotuksen saatuaan. Tunnustuspalkinnot jaetaan kevätlukukauden lopussa.
Iisalmen kaupungin peruskoulujen stipendirahasto
Peruskoulun stipendirahaston tarkoituksena on lahjakkaiden, ahkerien ja opinnoissaan hyvin edistyneiden oppilaiden palkitseminen myöntämällä heille rahaston varoista tunnustuspalkintoja. Rahaston varojen tuoton osoittaa sivistystoimenjohtaja vuosittain peruskouluille, joissa opettajakunta jakaa sopivaksi katsomansa tunnustuspalkinnot harkintansa mukaan kevätlukukauden lopussa.
Helmi Johanna Makkosen rahasto
Rahaston tarkoituksena on taloudellisesti tukea Kauppis-Heikin koulun alakoulun (tai entisen vastaavan) käyneiden uutterien opintojaan jatkavien oppilaiden opintoja. Rahastosta jaettavien apurahojen tai lainojen jaosta päättää rahaston hallitus. Apurahat/lainat on haettavissa joka toinen vuosi syksyisin.
Edvin ja Margit Paanasen rahasto
Rahaston tarkoituksena on tukea Korpijoen ja Ruotaanmäen entisten koulupiirien alueilla asuvien tai asuneiden lahjakkaiden, ahkerien ja vähävaraisten opiskelijoiden opintoja. Rahastosta jaettavien apurahojen ja palkintojen jaosta päättää rahaston hallitus. Apurahat on haettavissa syksyisin.
Elvi Rönkön rahasto
Rahaston tarkoituksena on Hernejärven ja Varpasen nykyisten koulujen oppilaaksiottoalueiden lahjakkaiden, opinhaluisten, vähävaraisten nuorten opiskelun tukeminen. Apurahan saajien tulee olla väestötietojen mukaan kirjoilla em. alueella. Rahastosta jaettavien apurahojen jaosta päättää koulutuslautakunta.
Johanna Väisäsen rahasto
Rahaston tarkoituksena on Kauppis-Heikin koulun koulualueen lahjakkaiden, ahkerien ja opinnoissaan hyvin edistyneiden oppilaiden palkitseminen myöntämällä heille rahaston varoista tunnustuspalkintoja. Rahastosta jaettavien tunnustuspalkintojen jaosta päättää Kauppis-Heikin koulun johtokunta opettajakunnan ehdotuksen pohjalta. Tunnustuspalkinnot jaetaan kevätlukukauden lopussa.
Kauppaneuvos A. E. Aminoffin rahasto
Etusivun tiedotteista voit seurata myös kauppaneuvos A. E. Aminoffin rahastosta jaettavien apurahojen hakuaikataulua (syksyisin).
Apurahojen hakeminen
Apurahojen anomuslomakkeet julkaistaan hakuajan alkaessa Lomakkeet -sivulle.
Rahastojen säännöt